keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

TIETOPOMMI

HEEEEI

Tosiaan otsikointi kertoo vähän kaiken tästä postauksesta! Eli tietoa on tulossa nyt!

Postaustahti on hidastunut ja hidastanut, vaikka olenkin luvannut pitää sitä yllä. Mutta se johtuu varmaan laiskuudestani ja intoni ei ole ollut sama, kun joskus kaksi vuotta sitten, kun ensimmäisen nuken kätöseeni sain.

Joten jätän kuvatarinat tauolle. Pitkällekin, koska ehkä siinä oli yksi syy, etten ole postaillut ja intoni niiden kuvaamiseen hiipuu. Anteeksi niille, jotka niistä piti. Jos kukaan ikinä piti..

Keskityn nyt siis kuvaamiseen enemmän. Random kuvia, shootteja ja vastaavaa! Mitä itse toivotte ja toiveita saa jättää kokoajan. Koitan parhaani mukaan niitä toteuttaa, jos joku innokas ehdottaa! Nyt kun mietin asiaa, varmaan jotakin huumorilla meneviä kuvatarinoita tulee!

Ja nyt selvitetään tässäkin postauksessa kaikki sotkut ja teille paljastan salaisuuden, jonka olen pitänyt jo melko pitkään.. Heh heh..

KÄÄNTÄKÄÄMME UUSI SIVU!

NYT SIIS; Ewe on typerä ja kokeilee postailla enemmän! Nyt vielä siis itse postaukseen, eli kuviin;


Lavernalla oli tylsempi päivä..




Tytölle annettiin lelu..




Mutta emokala teki selväksi, ettei se käynyt.


Raskas ja syvä huokaus.




Joku hullu kidnappaaja muija kaappasi neitosen.






''HULLU!''


Tyhmälle kidnappaaja muijalle kävi selväksi, että emot ei pidä pinnejä.


Silmät piiloon, vaikka niin kauniit ja säihkyvät olivat.


Etutukka suoraksi!


Emo sai tarpeeksensa jostakin.


Ja lähti kapuamaan pöydän yli.


Minneköhän oli Laverna tytön matka?


Jämäkät ja vihaisen oloiset askeleet.


Kohti mustaa mekaanimökkyä.


''Laverna olet liian lähellä!'' D8


''Hei- eh! Älä!''


^ Tarkoituksena oli tuoda Lavernan luonetta vähän enemmän esille. Pieni, pippurinen ja emo :'D
 NYT SIIS SUURI SALAISUUS!

Kaikki muistamme Ririn, joka oli minulla vähän päälle vuoden. Neito tosiaan lähti toisiin maisemiin ja tilalle saapui uusi;









PULLIP PRUPATE! ~~~
Aaaagh! Rakastan neitoa ja tuota ihanan heilahtumatonta laatua.. *__*

Neito tosiaan saapui 9.6! Yaay! Tarinan mukaan neidosta olisi tullut uusi Riri, mutta Ewe olisi juksuttanu teitä kumminkin! Joten tytöllä on uusi nimi, luonne ja ulkonäkö.











Neiti ROXANNE! ~~ 
Ai niin tui tui! Seuraavaan postaukseen lapsokaiset! Saatte tietää lisää mussukastani!


4 kommenttia:

  1. Laverna on niin suloinen :3 ihania kuvia ♥
    Ja onnea uudesta neidistä, odottelen hänestä innoissani lisää kuvia :3

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia, Laverna on suloinennn :33
    Ja onnea uudesta tyttösestä! c:

    cheerful-doll.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Eikä hurjan suloinen kuvatarina >3< ♥
    Laverna on suber suloinen :''''DDDD
    Nyyh, jää kyllä ikävä tarinoita, mut ymmärrän, mäkin oon todella laiska niiden kaa :''3

    Namm, tuohan uusi neitonen näyttää ihan syötävän hyvältä ; - ; <3
    Ooomnomnom, jään innolla odottamaan siitä shoottia ja nam onnea neitokaisesta c:

    VastaaPoista
  4. Laverna on niin söpö emokala >:3
    Paljon onnea uudesta nukesta *___* Prupate on kyllä unelma,joka taitaa jäädä vain toiveeksi. </3

    VastaaPoista